Olimme Matin kanssa viettämässä terassi juhlaa "Toivosen tuopit" Helsingissä 20.05.2017. Kokoontuminen oli ensimmäinen ja minusta tuntuu, että myös viimeinen. 

Olin koko viikon ahdistunut tästä tapaamisesta. Minun olisi pitänyt kuunnella omaa sisintäni ja jättää Toivosen tuopit omalta osaltani väliin. Matti ei kuitenkaan halua lähteä sukujuhliin ilman minua. Niin usein kun 47-vuoden aikana olen ollut Matin kanssa niin sanotuissa kosteissa juhlissa juhlat ovat päättyneet aina riitaan joidenkin suvun jäsenten välillä. Viime vuosina riita on alkanut aina vain useammin minun ja Matin välillä. Näin kävi lauantaina 20.05.2017.

Ilta sujuin suht koht kivasti, Erkin mielestä, jopa vapautuneissa tunnelmissa, joka tuntui minusta liioittelulta. Illan loppuvaiheessa Matti alkoi viestittää minulle kasvoillaan, että en saanut puhua. Minä ihmettelin,mitä pahaa minä nyt olin tehnyt, kun Matin naama alkoi olla illan mittaan nyrpeämpi ja nyrpeämpi.

Olimme tulleet rautatie aseman terassille, koska tarkoituksemme oli mennä junalla kotiin. Erkki oli lähtenyt jo aikaisemmin kotiin, mutta minä, Hannu ja Matti jatkoimme juomista Elielin aukiolla. Yhtä äkkiä Matti nousi pöydästä ja sanoi menevänsä katsomaan koska juna Saloon lähtisi. Ihmettelin, kun häntä ei alkanut kuulua takaisin, mutta ajattelin hänelle tulleen jotakin inhimillisiä esteitä matkan varrella. Aikoijen kuluttua hän palasi Hannun ja minun pöytään kiukkuisena kuin ampiainen. Ensimmäiseksi hän alkoi moittia minua siitä, että minulla oli kännykkä äänettömällä, eikä hän ollut saanut minuun yhteyttä.

Minä hätäännyin kuin Hilda mummuni konsanaan Matin aggression vuoksi, ja pyytelin anteeksi vuolaasti, kun kännykkäni oli mennyt vahingossa äänettömälle. Matti sanoi minulle että nyt lähdemme etsimään junaa ja sitä myöden kotiin. Seurasin hänen perässään nolona ja "häväistynä" raahaten selässäni painavaa reppua, joka minulla oli ollut mukana siksi, että olin tullut Helsinkiin jo perjantai iltana.

Saavuimme laiturille ja Matti hävisi jonnekkin yleisön joukkoon ja näin hänen kaivelevan kukkaroaan ja etsivän sieltä jotain. Ennen kuin huomasinkaan olin lähtenyt kävelemään kaupungille vievän portin läpi tarkoituksena mennä Argadian katu 19:ta Tiinan kotiin, piian kamariin nukkumaan. Koko matkan asemalta Arkdian kadulle olin pyhää vihaa täynnä ja mietin mielessäni, että meidän avioliittomme oli sitten siinä, minä päätin että tulisin ottamaan Matista avioeron siksi, että hän häpäisi minut säännöllisesti pöytäseurueemme läsnä ollessa. Hän kahlitsi minut kotiin ja itseensä, eikä minulla saanut olla mitään itsenäiselle aikuiselle ihmiselle kuuluvia oikeuksia.

Siinä Tiinan kotiin kävellessä mietin omaa alkoholin käyttöäni ja sitä kuinka omistavasti Matti suhtautui minuun. Hän puuttui aina kaikkiin ihmissuhteisiin, joita minulla oli. En saanut jäädä suustani kiinni kenenkään ihmisen kanssa, koska hän hermostui poskettomasti siitä, että minä en päästänyt ihmisiä lähtemään luotani vaan puhua pälpätin ja pidättelin ihmisten lähtöä. Lisäksi alkoholin käyttöni oli kipsautunut Matin alkoholin käyttöön niin, että join kuin miehet vaikka olen pieni nainen. Onneksi olen lihava, koska rasvavarstoni tuntuvat suojaavan minua liialta humaltumiselta.

Kun sitten sunnuntai aamuna tulin kotiin  olin antanut hänelle kutakuinkin anteeksi ikävästi päättyneen iltamme. Minua vaivasi vielä tänään maanantaina se miksi olin niin alakuloinen ja onnettoman oloinen.    Kun tulin klo. 6:00 alas juomaan kahvia aloin kertoa Matille, että elämäni ei ollut sellaista kuin olisin sen toivonut olevan. Hän kysyi syytä, tai kolmea ensimmäistä syytä onnettomaan olooni. Kerroin hänelle, että olin onneton siitä, että hän kontrolloi kaikkia ihmissuhteitani, jopa silloin, kun puhuin puhelimessa jonkun ihmisen kanssa. Matti ei voi sietää että puhun puhelimessa Tuulan, tai jonkun muun sisareni, tai vieraan ihmisen kanssa. Mitä pidempään puheluni kestää, sitä ärtyneemmäksi hän muuttuu. Jos tapaan kaupungilla jonkun tutun, hän ei voi sietää, että jään juttelemaan tuttuni kanssa. Kun käymme yhdessä kaupassa, hän vaatii, että kävelen kärryn vieressä hänen rinnallaan poistumatta hänen näkyvistään. 

Tuohon kysymykseeni; Miltä nyt tuntuu Toivosen tuoppien jälkeen, vastaan vain, että ei ainakaan kivalta. En halua elää koko elämääni jonkun tyrannin nyrkin alla, niin kuin olen tähän asti joutunut elämään.